perjantai 17. huhtikuuta 2015

Humpan huonompi kevät

Talvilomailimme viimevuotiseen tapaan Levillä. Tällä kertaa ajeltiin koko matka ylöspäin, olimme Oulussa veljelläni yötä matkalla. Takaisin tultiin sitten autojunalla.
Säät suosi, ja teimme ihania hiihtolenkkejä koirien kanssa ja ilman. Humppa alkoi ontua lenkkien jälkeen oikeaa etujalkaansa aika voimakkaasti, joten pidettiin paljon lepopäiviä ja BoT oli ahkerasti päällä.


Repekään ei ollut oikein innostunut hiihtolenkeistä, ei sitä kiinnosta tuollainen narussa juokseminen ollenkaan. Lisäksi lumi meni ikävästi varpaiden väliin, ja herkkä pieni poika ei voinut yhtään juosta jääpaakut tassuissa. (Toim. huom. Humppa ei varmaan juostessa huomaisi vaikka ei olisi tassuja lainkaan...)

Reiskan huoltotauko


Humpan huoltotauko...


Humpan tassuvaivat eivät ottaneet loppuakseen reissun jälkeenkään. Kerran kävimme Laioksella, joka myöskin totesi Humpan huonon tilanteen. Pidimme sitä viikon verran levossa ja särkylääkekuurilla, mutta kun ontuminen jatkui oli osoitteena jälleen eläinlääkäri.

Kävimme tässä Klaukkalassa Taikatassussa, jossa katsottiin liikkeet, tutkittiin ja päädyttiin kuvaamaan kyynärät, ranteet ja varpaat. Eli jälleen Humppa unten maille.


 Muuten kaikki näytti hyvältä mutta oikeassa ranteessa näkyi pientä nivelrikon alkua. Kuvat lähtivät vielä ortopedille katsottavaksi, ja Humppa saa nyt hoidoksi 4 kerran Cartrophen-pistokset, 6 kertaa laserhoitoa sekä vielä 10 päivän särkylääkekuurin. Lisäksi kuuriluontoisesti nivelvalmistetta. 
Ikävä tilanne, kun kroppa ei kestä sitä miten pää vie :(. Ostopaatille suuntaamme myöskin, ja uintikertoja on varattu Onnenkoirasta.  Kunpa nyt näillä saataisiin kivut pois niin että Humppa voisi taas nautiskella vauhdikkaasta elämästään.
Joka tapauksessa Humpan osalta kaikki rankempi harrastaminen jää. Tokon päätin jo lopettaa (en kropan vuoksi vaan siksi etten vaan jaksa mitään nipo-asioita Humpan kanssa vääntää; kun vaihtoehtona oli aloittaa kaukojen opettelu jälleen kerran alusta, tuntui hanskojen naulaan lyöminen huomattavasti järkevämmältä). Rallytokokisoihin olisimme valmiit kokeilemaan mutta nähtäväksi jää miten tästä toivutaan kisakuntoon. Pääasia kuitenkin että Humppa tokenisi vielä metsälenkkeilijäksi ja sillä olisi vielä monia kivuttomia vuosia edessä. 


Pieni kanadalainen juhli Lapissa 4-vuotissynttäreitään. Reipas nelivuotias on agsannut ahkerasti, ja kisoja on katseltu kalenteriin. Pitkästä aikaa on innostuttu myös tokoilemaan ja kokeitakin olisi tarkoitus vielä vanhoilla säännöillä käydä. Humpan veroista vauhtityyppiä ei Repestä (onneksi, voisi kai sanoa) tullut mutta varsin kiva harrastuskaveri se on. 


Lomasta toipuminen vaati veronsa meiltä kaikilta, ja sohva- ja sänkysäännöistä on lipsuttu pahasti. Humppa nyt on sohvapaikkansa ansainnut ja Repe vaan tykkää muuten vaan niin kovasti kölliä vieressä...

4 kommenttia:

  1. no voi Humppaa!
    Ihanko tavallisista röntgenkuvista näkyi rikko?
    Jinga on ajoittain tänä keväänä myös ontunut/varonut etutassuaan vastaavissa tilanteissa. Kuitenkin, kun talvella kuvautin kaiken mahdollisen, niin ei mitään syytä löytynyt. Minz, joka oli just samanlainen säpäkkä syöksähtelijä ja äkkijarruttaja kärsi selvästi nivelrikosta vanhemmilla päivillään. Kun jätettiin aksa ja pallonheitto pois, niin sai koira elää oireetonta elämään

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä vika näkyi ihan normi röntgenkuvassa. Kuvat lähti vielä ortopedille tutkittavaksi mutta tämän näki ihan tavis eläinlääkäri :)

      Poista
  2. Rapsutuksia Humpalle! Annahan pojalle oloneuvoksen virallinen titteli. Hyviä vuosia vielä ennen kaikkea. Terkut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana! Humppa nautiskelee saamastaan ekstrahuomiosta täysin siemauksin!

      Poista